Show menu

Valokuvaaminen on aina vuorovaikutusta kahden tai useamman ihmisen välillä; olen taitava ohjaamaan etenkin lapsia kuvaustilanteessa. Vahvuutenani ovat persoonalliset henkilö- ja muotokuvat lapsista ja aikuisista, studiossa tai miljöössä. Rakennan mielelläni tarinallisia kuvakokonaisuuksia ja erityinen henkilökohtainen intohimoni on maalauksellinen, luonnosta inspiroitunut valokuva.

On palkitsevaa, kun asiakkaat luottavat kerta toisensa jälkeen ammattitaitooni. Silloin tiedän tehneeni työni hyvin. Huippuhetkiä on, kun onnistun tekemään kuvan, joka herättää tunteita myös muissa kuin kuvattavan lähipiirissä.

 

Minna Pakkanen

Kuva-artesaani (KIP/VVI) 2012
Valokuvaajan ammattitutkinto (VAT/VVI) 2016

YTM (sosiaalityö)

Työskennellyt alalla vuodesta 2002 lähtien, ensin avustajana ja asiakaspalvelussa, myöhemmin kuvankäsittelijänä, valokuvaajana vuodesta 2008. Lukuisia palkittuja valokuvia.